Pokerilähettiläänä toimineelle tennisässälle vankilatuomio | Pokerisivut

Ex-tennispelaaja, kolmea eri sivustoa pokerissa edustanut Boris Becker (oikealla) on tuomittu 2,5 vuodeksi vankilaan. Becker tuomittiin Iso-Britanniassa neljästä eri syytekohdasta, jotka liittyivät varojen piilottamiseen konkurssin yhteydessä.

Becker teki konkurssin vuonna 2017, jolloin velkojat karhusivat tältä jopa 50 miljoonaa puntaa. Becker oli jättänyt ilmoittamatta velkojilleen omistavansa osuuden miljoonan punnan arvoisesta kiinteistöstä, 700 000 punnan pankkilainan sekä teknologiayhtiöstä omistamansa osakkeet. Becker oli myös suorittanut 390 000 punnan edestä laittomia maksuja yritystililtään yhdeksälle henkilölle, joihin lukeutuivat Beckerin ex-vaimo ja asumuserossa oleva nykyinen vaimo. Becker tuomittiin Saksassa jo vuonna 2002 veropetoksista.

Becker edusti vuosikausia PokerStarsia, josta tämä vaihtoi vuonna 2016 Partypokerille. Vuonna 2020 tämä teki vielä sopimuksen GGPokerin kanssa.

Becker tienasi tennisurallaan runsaat 40 miljoonaa euroa. Pokerin puolella Becker on rahastanut liveturnauksista 111 416 dollaria. Becker kertoi tuhlanneensa omaisuutensa kalliiseen avioeroon, elatusmaksuihin sekä pröystäilevään elämäntyyliin.

Becker voitti vuonna 1985 Wimbledonin tennisturnauksen kaksinpelin historian nuorimpana miespelaajana ollessaan vasta 17-vuotias. Yhteensä Becker voitti urallaan kuusi Grand Slam -titteliä ja olympiakultaa nelinpelissä. Vuosina 2013-2016 tämä valmensi Novak Djokovicia, joka voitti Beckerin ohjauksessa kuusi Grand Slam -turnausta.

Lähteet: BBC, Wikipedia, F5poker

Author: webmaster

Leave a Reply

Your email address will not be published.